Sivuluettelo | Kirkon kupeella | Kalevalamitasta
|
|
Luovuus on monelle meistä ihmisistä elämäntapa, lahja, joka ei käyttäen kulu. Kuinka rentouttavaa onkaan pujahtaa arjen keskeltä runon tai sadun maailmaan; antaa ajatustensa vapaasti laukata ja vain nauttia ohi kiitävistä hetkistä ja mielikuvista, kerätä niistä parhaat talteen ja myöhemmin tarkastella, olisiko niissä ainesta julkaistaviksi, onhan niin, että: Elämän valtatiessä on monta ajokaistaa/ mäkeä ja mutkaa/ risteys itään ja länteen,/ etelään ja pohjoiseen.../ Sinnekin/ minne moni jättää menemättä.
|
|
Ihmisten elämänpolut juontuvat pitkälti unelmista: nuorena sitä kuvittelee pystyvänsä melkein mihin tahansa. Tulee rakennettua pilvilinna toisensa perään, sanoohan suomalainen sananlaskukin, että jokainen on oman onnensa seppä. Tosiasia kuitenkin on, että jokainen seppä tarvitsee pajan, jossa sitä harkkoaan takoa. Eli sama selkokielellä: jokaisen on itse ponnisteltava saavuttaakseen sen, mitä elämältään haluaa. Unelmat ovat vain unelmia, ja arki ihan muuta kuin kultasadetta ajan tuulessa. Tämän oivallettuani minä aloin merkitä ajatuksiani muistiin, kirjoitin satoja runoja, satuja sekä lehtijuttuja. Mitä enemmän kirjoitin, sitä laajemmaksi tekstieni tyylilajit ja aihepiirit muovaantuivat. Vuodesta 1983 niille alkoi löytyä tilaa myös tiedotusvälineissä. Yksittäisten juttujen tai runojen julki saaminen ei kuitenkaan vastaa kirjan julkaisua. Mitä siis tehdä, kun käsikirjoituksille ei löydy kustantajaa eikä apurahaa heru? Vastauksia on useampia, mutta minä päädyin valitsemaan kahdesta: joko jätän tekstit tekemättä, tai julkaisen ne itse. Luovuttaminen olisi ollut helpointa, silti päätin, että kävi kuinka kävi, ryhdyn tuumasta toimeen. Kesäyliopiston Miten teen julkaisun pikakurssilta hain ja sain tukea päätökselleni. Julkaisutoiminnassa uutta opittavaa riittää. Varsinkin teosten markkinointi on vaativa urakka, mutta myytyään, postitettuaan ja laskutettuaan satojen teosten painokset kappale kerrallaan, tulee vääjäämättä sinuksi yritystoiminnan kanssa. Innovatiiviselle sananikkarille tämä saattaa joskus olla ainut keino saada kirjansa lukijoiden ulottuville - se on selvää - sillä monopolisoitu välittäjien kautta tapahtuva markkinointi joko nostaa kuluttajahinnat liian korkeiksi tai pakottaa myymään teokset ilman katetta. Nämä kaikki uuden tulokkaan vaikeudet saada teoksiaan julkisuuteen havahduttivat minut miettimään, asiaa laajemminkin. Tuumiskelin, kuinka paljon meitä saman kohtalon kokeneita kirjoittajia saattaa täällä Turussakin olla. Ehkä kymmeniä, sellaisiakin, jotka ovat antaneet periksi, paiskanneet niin sanotusti hanskat naulaan ja jättäneet kirjoittamisen siihen. Niin minä sitten päätin perustaa asiasta kiinnostuneille aikuisille opintopiirin. Jo muutaman vuoden ajan olin ohjannut lasten luovan ilmaisun kerhoa ja satutunteja kaupunginkirjastossa. Lasten kanssa olimme rakentaneet tarinoita ja näytelmiä, pystyttäneet satunäyttelyn ja julkaisseet “Luikero Uutisia”. Olimme myöskin järjestäneet illanviettoja lasten vanhemmille. Tekstiä syntyi ja tekemistä riitti, mutta merkittävimpänä asiana oman luovuuteni saralla minä silti pidän karjalaisten ja kalevalaisten runojen kirjoittamisen lahjaa. Runoilijoita en tiedä esi-isissäni tai -äideissäni olleen, mutta sitäkin enemmän suuresti luontoa ja Luojaa rakastavia ja kunnioittavia maanviljelijöitä. Laatokan rannat ovat olleet heille ehkä vieläkin rakkaampia, mitä minulle ovat Itämeren rannat ja Turun saaristomaisemat, olivathan sekä äitini että isäni suvut raivanneet ja asuttaneet noita maita satojen vuosien ajan jo ennen sotia. Yhtä kaikki: Kalevalaisen runon kirjoittamisessa ei riitä minkä tahansa tekstin sorvaaminen kalevalamittaan, sillä kalevalainen runo on eri asia kuin kalevalamittainen runo. Sisältö määrää, onko runo kalevalainen vai ei, ja onko teksti yleensäkään runo vai jotain muuta. Mutta: Teksti kuin teksti; joka tapauksessa se on tekijänsä luovan työn tulos, joka päivä päivältä elää ja entisestään petraantuu. Vuonna 2007 maaliskuussa olen julkaissut seitsemännen teokseni, romaanin: Lämmössä väreilee totuuden jano. Tämä kirja on jatkoa vuonna 2003 ilmestyneelle Kultaportaat romaanille, jonka lukijat eri puolilla Suomea ovat ilahduttavalla tavalla löytäneet kirjastoista.
|
|
Mitään kotisivujeni aineistoa ei ole lupa muunnella, julkaista, lähettää edelleen, luoda johdannaisaineistoteoksiksi, tai yleensä millään tavalla käyttää hyödyksi. You may not modify, publish, transmit, create derivative works or in any way exploit any of the copyrighted material. |