Sivuluettelo | Kirkon kupeella | Kalevalamitasta


Luovuus on monelle meistä ihmisistä elämäntapa, lahja, joka ei käyt­täen kulu. Kuin­ka rentouttavaa onkaan pujahtaa arjen keskeltä runon tai sadun maail­maan; antaa ajatustensa vapaasti laukata ja vain naut­tia ohi kiitävistä hetkis­tä ja mielikuvista, ke­rätä niistä par­haat talteen ja myöhemmin tarkastella, oli­siko niissä ainesta jul­kaistaviksi, onhan niin, että:

Elämän valtatiessä on monta ajokaistaa/ mä­keä ja mutkaa/ risteys itään ja länteen,/ ete­lään ja pohjoiseen.../ Sinnekin/ minne moni jättää menemättä.


Ihmisten elämänpolut juontuvat pitkälti unelmista: nuorena sitä kuvittelee pystyvänsä melkein mihin tahan­sa. Tu­lee rakennettua pilvilinna toisensa perään, sanoohan suomalainen sananlaskukin, että jokai­nen on oman onnensa seppä. Tosiasia kuitenkin on, että jokainen seppä tarvitsee pajan, jossa sitä harkkoaan ta­koa. Eli sama selkokielellä: jokaisen on itse ponnisteltava saavuttaakseen sen, mitä elämältään haluaa. Unelmat ovat vain unelmia, ja arki ihan muuta kuin kultasadetta ajan tuules­sa. Tämän oivallettuani minä aloin merkitä ajatuksiani muistiin, kirjoitin satoja runoja, satuja sekä lehtijuttuja. Mitä enemmän kirjoitin, sitä laajem­maksi tekstieni tyylilajit ja aihepiirit muovaantuivat. Vuodesta 1983 niille alkoi löytyä tilaa myös tiedotusvälineis­sä. Yksittäisten juttujen tai runojen julki saaminen ei kuitenkaan vastaa kirjan julkaisua. Mitä siis tehdä, kun käsikirjoituksille ei löydy kustantajaa eikä apurahaa heru? Vastauksia on useampia, mutta minä päädyin valitsemaan kahdesta: joko jätän tekstit tekemättä, tai julkaisen ne itse. Luovuttami­nen olisi ollut helpointa, silti päätin, että kävi kuinka kävi, ryhdyn tuumasta toimeen. Kesä­yliopiston Miten teen julkaisun pikakurssilta hain ja sain tukea päätökselleni.

Julkaisutoiminnassa uutta opittavaa riittää. Varsinkin teosten markkinointi on vaativa urakka, mutta myytyään, postitettuaan ja laskutettuaan satojen teosten painokset kappale kerrallaan, tulee vääjäämättä sinuksi yritystoiminnan kanssa. Innovatiiviselle sananikkarille tämä saattaa joskus olla ainut keino saada kirjansa lukijoiden ulottuville - se on selvää - sillä monopolisoitu välittäjien kautta tapahtuva markkinointi joko nostaa kuluttajahinnat liian korkeiksi tai pakottaa myymään teokset ilman katetta.

Nämä kaikki uuden tulokkaan vaikeudet saada teoksiaan julkisuuteen havahduttivat minut miettimään, asiaa laajemminkin. Tuumiskelin, kuinka paljon meitä saman kohtalon kokeneita kirjoittajia saattaa täällä Turussakin olla. Ehkä kymmeniä, sellaisiakin, jotka ovat antaneet periksi, paiskanneet niin sanotusti hans­kat naulaan ja jättäneet kirjoittamisen siihen. Niin minä sitten päätin perustaa asiasta kiinnostuneille ai­kuisille opintopiirin. Jo muutaman vuoden ajan olin ohjannut lasten luovan ilmaisun kerhoa ja satu­tunteja kaupunginkirjastossa. Lasten kanssa olimme rakentaneet tarinoita ja näytelmiä, pystyttä­neet satunäyttelyn ja julkaisseet “Luikero Uutisia”. Olimme myöskin järjestäneet illanviettoja lasten vanhemmil­le.

Tekstiä syntyi ja tekemistä riitti, mutta merkittävimpänä asiana oman luovuuteni saralla minä silti pidän karjalaisten ja kalevalaisten runo­jen kirjoitta­misen lahjaa. Runoilijoita en tiedä esi-isissäni tai -äideissäni olleen, mutta sitäkin enem­män suuresti luontoa ja Luojaa rakastavia ja kunnioittavia maan­viljelijöitä. Laatokan rannat ovat olleet heille ehkä vieläkin rakkaampia, mitä minulle ovat Itämeren rannat ja Turun saa­ristomaisemat, olivathan sekä äitini että isäni su­vut raivanneet ja asuttaneet noita maita sato­jen vuosien ajan jo ennen sotia.

Yhtä kaikki: Kalevalaisen runon kirjoittamisessa ei riitä minkä tahansa tekstin sorvaaminen kalevala­mittaan, sillä kale­valainen runo on eri asia kuin ka­levalamittainen runo. Sisältö määrää, on­ko runo kale­valainen vai ei, ja onko teksti yleensäkään runo vai jotain muuta. Mutta: Teks­ti kuin teksti; joka tapauksessa se on tekijänsä luovan työn tulos, joka päivä päiväl­tä elää ja entises­tään petraantuu.

Vuonna 2007 maaliskuussa olen julkaissut seitsemännen teokseni, romaanin: Lämmössä väreilee totuuden jano. Tämä kirja on jatkoa vuonna 2003 ilmestyneelle Kultaportaat romaanille, jonka lukijat eri puolilla Suomea ovat ilahduttavalla tavalla löytäneet kirjastoista.


Mitään kotisivujeni aineistoa ei ole lupa muunnella, julkaista, lähettää edelleen, luoda johdannaisaineistoteoksiksi, tai yleensä millään tavalla käyttää hyödyksi. You may not modify, publish, transmit, create derivative works or in any way exploit any of the copyrighted material.

Sivun alkuun