Tyyni merenpinta huokuu rauhaa, valoa illan hämärään, kun istun ran­nalla ja kuuntelen sydä­meni soittoa, melodiaa, jolle ei nuotteja ole kir­joitettu. Edellinen on oma runoni muutaman vuoden takaa.

Luovuus alkaa rauhasta ja hiljaisuudesta ihmisen sisimmässä. Kehit­tyäkseen se vaatii virik­keen, jonka pohjalta alkaa toi­mia: olla oma­-aloitteinen, löytää uusi tapa tehdä jokin asia. Mutta, mitä enem­män me opimme luovuutt­amme käyttämään, sitä enemmän me tulemme itsel­tämme vaatimaan, tulemme kriittisiksi omia töi­tämme kohtaan. Em­me koskaan ole kyllin taitavia. Parannelta­vaa löytyy aina. Silti jatkuva liialli­nen kriittisyyskään ei ole hy­väksi. Rohkea kokeilu tuoda tekste­jään julkisuuteen antaa pa­lautetta. Se sekä opastaa, et­tä kannustaa tekijää näkemän omat työnsä myös ulkopuolisin silmin.

Sisäistettyämme kyvyn luoda uutta kirjallista taidetta, saatamme ha­vahtua harjaannuttamaan myös­kin muita taiteellisen luovuu­temme lahjoja. On aika tavallista, että kirjoittavat ihmi­set piirtä­vät tai maa­laavat, soittavat ja säveltävät jne.

Noissa samoissa tunnelmissa minä vuonna 1998 päätin tarttua tuumasta toimeen: perustaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhty­män vapaaehtois­toiminnan keskukseen luovan kirjoittamisen opintopiirin. Ja jo parissa vuodessa ryhmän koko nousi yli kym­meneen jäseneen. Intoa ja tekemi­sen meininkiä riitti. Järjestimme matineoita ja julkaisimme runoko­koelmia. Osoitimme, että kyllä myös ruohonjuuri­tasolla voivat kukois­taa mitä ihanimmat sanatarhat, tarhat, joista itse kukin voi ammentaa elämäänsä eliksiiriä. Niinpä opintopiirin nimikin vuonna 2008 vaih­tui sen luonnetta paremmin kuvaavaksi: Lyhdyn luo­vasta kirjoittajapiiris­tä tuli Elixiiri-luovan sanataiteen opintopiiri. Opintopiiri on kokoontunut vuo­sittain kerran viikos­sa, kolmestatoista kuuteentoista kertaa syys- ja kevätkaud­ella.

Kuluneiden vuosien aikana olemme esittäneet runojamme kuudessa­toista matineassa ja koonneet viisi runokokoelmaa; Tilk­kutäkki, Runo­ja sinulle ystäväni, Samassa venees­sä, Kuvastin - heijastuksia elämän­virrasta, sekä Arjen kristalleja. Tämä uusin teos sisältää upeiden runo­tekstien lisäksi yhdeksäntoista aidolla Turun murteella kirjoitettua hu­moristista ta­rinaa, joiden ta­pahtumissa liikutaan viime vuosisadan alun Turussa. Kir­jasta löytyy myös omaelämäkerrallisia kertomuksia sekä muun muassa novelli: Salkuton ministeri ja muita ka­lastajia, jossa pil­ke silmäkulmassa mittaillaan "tasavallan kalansaalis­ta". Opintopiirin muita proosatekstejä on vuoden 1998 joulu­kuusta lähtien julkaistu kerran vuodessa ilmestyneessä Klaa­ra-lehdessä.

Vuoden 2004 marraskuussa osallistuimme Runo­viikko Varsinais-Suomes­sa–projektiin kuvitetulla runonäyttelyllä. Teokset olivat esillä Turun tuo­miokirkon Pyhän Ristin kuoris­sa 8.11.-27.11.2004 välisen ajan. Näyt­tely he­rätti yleisön keskuudessa runsaasti kiinnostusta: sa­dat kävijät, myös eri puolilta maailmaa, pääsivät siihen tutustumaan. Tämä ta­pahtuma oli Tuomiokirkon historiassa lajis­saan ensimmäin­en. Esillä ol­leet työt on yleisön pyyn­nöstä julkaistu saman nimisenä kirjana helmik­uussa 2005.

Napsauta kuvaa

Ensimmäinen numero v 1998

Julk. v. 2010

julk. maaliskuussa 2017

Napsauta kuvaa

Tiedustelut: hilkka.pulli(at)pp.inet.fi

Copyright ©Hilkka Pulli Kustannus.

Kansipiirrokset - Samassa veneessä, Kuvastin ja Arjen kristalleja: Satu Seppi. Matkalla varjosta valoon: Anneli Maanpää

Copyright-aineistoa ei ole lupa muunnella, julkaista, lähettää edelleen, luoda johdannaisaineistoteoksiksi, tai yleensä millään tavalla käyttää hyödyksi. You may not modify, publish, transmit, create derivative works or in any way exploit any of the copyrighted material.